Palasin eilen Suomesta Belgiaan ja kerrankin oli todella mukava palata takaisin tänne. Suomen reissu sujui erinomaisesti: näin mm. äitiä ja anoppia, toinen tenteistä meni kirkkaasti läpi ja toiseenkin ehkä osasin vastata. Orientoivat opinnot ovat nyt kasassa ja näyttää siltä, että saavutan tänä lukuvuonna 100 opintopistettä. Opiskelustrategianani on ollut se, että yritän suunnitelmallisesti ottaa kaiken sen opiskeltavaksi, minkä pystyn jollain tapaa etänä suorittamaan ja sen lisäksi vielä mielenkiinnon mukaan.

Strategiaa laadittaessa yleensä saatetaan käyttää perinteistä nelikenttäanalyysia, jossa kartoitetaan organisaation sisäiset vahvuudet ja heikkoudet sekä ulkoiset mahdollisuudet ja uhat. Yksi mahdollisuuksien ikkuna näyttää auenneen minulle, mikäli kaikkialla vellova koronavirus ei sitä vesitä. Hain tammikuussa vaihto-opiskelijaksi läheiseen yliopistokaupunkiin Leuveniin, KU Leuveniin, jonka kanssa Tampereen yliopistolla on Erasmus+ vaihtoon liittyvä yhteistyösopimus. Vaihdon ajankohta on ensi syksynä eli hyvinkin pian ja juuri sopivasti. Pienenä tyttönä haaveilin kovasti kielikurssista ulkomailla ja päätin pitää englannin numeroni kympin tasolla ihan vain sitä mahdollisuutta ajatellen. Jollain tasolla haaveeni ehkä toteutuu, vaikka lähentelen hyvää vauhtia keski-ikää. Kaikki on siis mahdollista, jos vain oikeasti haluaa, koska silloin löytää myös keinot tavoitteiden saavuttamiseksi.

Uhkaskenaarioista toteutui lasten koululla se, mitä jo uumoiltiin aiemmin, eli koululta löytyi tällä viikolla yksi koronaviruksen omaava oppilas. Tämä tarkoitti välittömästi sitä, että valmiudessa koulu siirtyi vaiheeseen 4 eli koulu suljettiin 14 päiväksi. Tästä huolimatta lapset ovat tänään tehneet lähes tavallisen koulupäivän, etäopiskeluna. Jopa juniori on tehnyt töitä iPadilla ja ollut sitä kautta yhteydessä opettajaansa ja saanut myös palautetta tekemisistään. Huominen aamu alkaa hänellä aamukokoontumisella eli opettaja soittaa konferenssipuhelun kaikille oppilailleen. Päivän tehtävät noudattavat normaalia lukujärjestystä. Jopa liikuntaa harjoitetaan aikataulun mukaisesti ja suoritukset tulee myös todentaa. Koulu oli valmiiksi varautunut, valmiutta nostettiin ja etäopetussuunnitelmaa alettiin ottaa käytäntöön siinä vaiheessa, kun uutiset koronan leviämisestä alkoivat saavuttaa kansainvälistä ympäristöä. 

Kuinka moni koulu Suomessa varautuu esimerkiksi opetuksen toteuttamiseen poikkeusoloissa? Kuinka kunnat ovat Suomessa varautuneet? Entä kuinka suomalainen yhteiskunta on valmistautunut mahdollisiin poikkeustilanteisiin? Opit alueelliselta maanpuolustuskurssilta saivat minut pitämään aina jonkinlaisen kotivaran kotosalla ja suomalaisen yhteiskunnan turvallisuusstrategia perustuu kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamalliin, jossa ennakointi on keskeisessä asemassa. Kuitenkaan moni ei todennäköisesti ole osannut ajatella, että jokin koronaviruksen kaltainen epidemia saattaisi vaikuttaa näin laajasti yhteiskuntaan ja pidemmällä tähtäimellä jopa lamauttaa sen nk. normaaleja toimintoja. Epidemiat ovat terveydenhuolto(siilon) asia, vai ovatko? Mitä tulee kuntien varautumiseen, itse en ehkä onnistunut tekemään riittävästi oman kuntani osalta. Varautumista ja valmiutta ei kukaan voi rakentaa yksin ja se pitäisi ottaa vakavasti, sillä aseellinen maanpuolustus on pieni osa sitä. Nokian vesikriisi sai ehkä osan kunnista tajuamaan, että puhdas vesi on elintärkeä asia ja sen kanssa saattaa oikeasti tulla myös ongelmia. Pitkät sähkökatkot voivat olla jopa hengenvaarallisia syrjäkylillä yksin asuville vanhuksille ja kännykkä ei tosiaan toimi pitkään, mikäli voimaverkot ovat alhaalla, sillä ilman tukiasemia edes mahdollinen varavirta ei auta. Uhkien ymmärtäminen mahdollistaa varautumista yhteistyössä ja arjen jatkumista lähes ennallaan.

Koronahysteria saa minut toisinaan miettimään, onko koko maailma tullut hulluksi, sillä tautejahan tulee ja menee. Toisaalta tavoitteena esimerkiksi karanteeneilla lienee suojella kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia sekä porrastaa terveydenhuollon kuormitusta, mutta sivutuotteena saadaan pahimmassa tapauksessa kylvettyä epäluuloja muita kansoja kohtaan. Erityisesti tämä on totta nykyisessä hypernopean tiedonvälityksen ja somen maailmassa. Jos (home)koulun itiöt ovat hirviöitä, mitä koronavirusta mahdollisesti kantavat kiinalaiset tai italialaiset sitten voivatkaan olla?

Maahanmuuttajina olemme reilusti ylittäneet puolivälin Belgia-matkassamme ja nyt alkaa tosissaan tuntua siltä, että se on ollut sen arvoista. Hiihtolomalla kävimme Itävallassa, jonne tuskin tulee lähdettyä Suomesta käsin, vaikka se kannattaisikin. Hieno maa ja maisemat! Majoituimme Feriehausiin sellaiseen pieneen kylään, jota ei löydy edes kartalta. Booking.comin suosituksissa paikkaa kehuttiin kovasti, jos vain sinne uskaltaa ajaa.. Lumen löytämiseksi piti matkustaa gondolihissillä 1.5 km korkeuteen. Juniorin ja koirin kanssa kävelimme huiman pitkiä reissuja teinien lasketellessa jossain ylhäällä tai shoppaillessa läheisessä laaksossa sijatsevassa kaupungissa. Tietääksemme emme saaneet koronaa mukaamme, vaikka paikka sijaitsikin Itä-Tirolissa. Kai se jo oireilisi jollain tapaa?

Vallitsevana olotilana itse kullakin tuntuu olevan suhteellisen valoisa suhtautuminen tulevaisuuteen ja sen tuomiin haasteisiin. Ennemminkin on olemassa monia mahdollisuuksia, joista osa tuntuu houkuttelevammilta kuin toiset, osa ei ole mahdollisia, koska ei ole resursseja ja jostain saattaa putkahtaa vielä joku aivan uusi asia. Puhun nyt lähinnä teinien maailmasta. Itselläni mahdollisuutena on saada kandintutkinto takataskuun tästä kaikesta ja asua koko sakin kanssa vielä jokunen ainutlaatuinen ja arvokas hetki. Liekö siitä lopulta muuta hyötyä kuin oma pääoma, mutta ainakin se on minun samoin kuin se, että olen ja olemme tasapainossa. Meistä ei lopulta jää jäljelle mitään muuta kuin muisto ja ehkä jälkikasvumme.

Spekulointi on jo alkanut siitä, missä perhe sijaitsee jatkossa eli kesän 2021 jälkeen. Upseeri voidaan periaatteessa heittää minne tahansa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, jolloin meidän tapauksessamme koko pesue tuskin seuraa mukana esimerkiksi Mikkeliin. Silti edelleen myymättömästä talosta tullee vain jonkinasteinen kesäpaikka, jos siellä joku haluaa joskus oleilla. Esikoinen ei ainakaan. Ikinä. 

IMG_0224.jpg