Aika täällä Belgiassa on kulunut niin nopeasti, että kysyttäessä minun pitää ihan miettiä, kuinka kauan olemme täällä olleet (6 viikkoa). Lapsista on kuoriutunut rutinoituneita kouluun kulkijoita (bussilla) ja osasta myös koulunkävijöitä. Bussin kuljettaja on aina klo 7.23 pysäkillä ja tervehtii iloisesti meitä saattavia vanhempia ja oppilaita. Joka kerta hän toivottaa myös hyvää päivää meille vanhemmille (ranskaksi). Saattamisrituaali koirien kera on mukava alku päivälle.

Olen aika vakuuttunut ja vaikuttunut kansainvälisen koulun toiminnasta. 5. koulupäivänä school counsellor (jokaiselle nuorelle on nimetty oma ja he tapaavat säännöllisesti) soitti minulle ja ehdotti nuoren siirtämistä ylemmälle luokalle, koska a) 7. luokka on jo käyty ja b) "he seems quite mature for his age". Samana päivänä elementary schoolissa opiskeleva oli siirretty advanced English -ryhmään (way to go Suomen/Kausalan koulun kielenopetus!). Ja äitinä olen tietysti ylpeä lapsistani, varsinkin kun nuo em. tekivät vaikutuksen ihan itse ilman vanhempiaan.

Juniorilla on ollut aika rankka alku. Voihan sitä itsekin miettiä, millaista olisi, jos sinut sysättäisiin uppo-outoon kieliympäristöön ja siellä pitäisi sitten selvitä. Tuollaiselle supliikille ja aktiiviselle kaverille käy luonnolle, kun ei voi kommunikoida. Frustraatio purkautuu sitten ei-toivotulla tavalla. Sydäntäni särkee, huolettaa ja myös kiukuttaa - vanhempana sitä joutuu aina katsomaan peiliin, kun koulusta otetaan yhteyttä.

Koulussa koko koulupolun kantavina periaatteina on The Big 4 eli aina koulussa toimiessaan lapsen ja nuoren tulee kysyä itseltään is it

Fair?

Safe?

Kind?

Respectful?

Aika universaaleja periaatteita, joihin kaikilla tulisi mielestäni olla oikeus koulussa (ja työpaikalla). Suomalaiseen perusopetuslakiin on kirjattu, että oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Kuitenkaan mitkään KiVa -kouluohjelmat tmv. eivät toimi, ellei näitä asioita ole oikeasti sisäistetty. Jos sinä oikeasti kunnioitat toista ja olet hänelle ystävällinen, sinä et jätä ketään porukan ulkopuolelle. On myös nk. veteen piirretty viiva, onko humoristinen roustaus ikävää nälvimistä (is it kind?). Neljää suurta harjoitellaan ECC:stä (early childhood center) lähtien ja uskon, että sitä oikeasti on mahdollista oppia ja harjoitella myös tänä itsekkäänä aikana. Me jatkamme keskustelua kotona.

Tähän mennessä minulla ei ole ollut yhtään sellaista päivää, jolloin olisin ollut "vain kotona", sillä koko ajan on ollut joku käynti jossain, open night at middle school tai muuta vastaavaa menoa. Tai sitten olen kasannut kotitoimistossani johtamisen erikoisammattitutkinnon materiaaleja (arviointikeskustelu on sovittu syyskuun lopulle).

Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi koulun kirjastoon (ECC/ES). Tänään oli ensimmäinen työvuoroni. Pääsin poistamaan aineistoa ja hyllyttämään kirjoja, back to the basics siis. Ympärillä kuhisi mahtavasti oppilaita ja opettajia kirjojen parissa. Ja entäs ne kirjat - vaikka mitä löytöjä! (Mm. Diana Wynne Jonesin lukematon teos). Huomaa, että ko. kirjastossa todella halutaan saada lapset ja nuoret lukemaan ja lainaamaan. Muistin taas, miksi pidän kirjastotyöstä. 

Työvuoroni lopuksi nautin vielä lounaan koulun ruokalassa juniorin hyvässä seurassa opettajan pyynnöstä. Jospa se siitä.