Olemme odottaneet, että posti tuo belgialaiset ID:t, joita tarvitaan asioinnissa mm. lääkärissä yms. Saahan niitä odottaa. Kävi nimittäin ilmi, että madam, joka otti vastaan hakemuksemme (miehen työpaikalla, HR -osastolla) on pitänyt niitä toimistossaan viimeiset kahdeksan viikkoa ja onnistunut sinä aikana kääntämään ne englannista flaamiksi. Olen minä joskus ammoisina aikoina hivenen hitaisiin toimistosihteereihin törmännyt (paperilaskujen käsittelyaikaan), mutta että kahdeksan viikkoa. 

Olen odottanut, että pääsisin mieheni työpaikalle treenaamaan upouusiin tiloihin, joissa fasiliteetit ovat viimeisen päälle kunnossa. Sinne pääsyyn tarvitaan nk. familypass minulle. Sen piti olla valmiina reilu kuukausi sitten, jolloin kävi (lopulta) ilmi, että uuden kulkukortin tulostamiseen vaadittava laitteisto ei ole vielä tullut. Organisaation toinen pää ei tiennyt tätä ja ohjasi koko ajan toiseen päähän, jossa ohjattiin takaisin alkupäähän. Suomessa isompikin organisaatio toimii aika paljon ketterämmin ja ainakin voi kilauttaa kaverille (eikä juoksuttaa asiakasta luukulta toiselle). The Deathstar (lempinimi ko. työpaikalle) on jättiläismäinen rakennus, jonka osastolta toiseen saati portille meneminen kestää ihan fyysistenkin välimatkojen vuoksi. Herää kysymys, miten tuossa laitoksessa saadaan yhtään päätöstä/linjausta ylipäänsä tehtyä?

Hammaslääkäri oli sitä mieltä, että pojan oikomishoito on tehty tähän asti aivan pieleen ja se pitää aloittaa alusta. Tämä tieto muutaman valokuvan kera maksoi 80€. Ensi kerralla saanemme suunnitelman ja varmaan lupauksen aivan mielettömän häikäisevästä hammaskalustosta tulevaisuudessa. Lisätään tähän se, että vastaanottopäivänä oli mielenilmaisu, jonka vuoksi metrot eivät kulkeneet eli ajoimme pyörillä saamaan tuon ensiksi mainitun 80€ maksaneen tiedon. Päivän liikuntasaldo oli vähintään 30 km pyöräilyä, pojalla hivenen vähemmän.

Olen perin suomalainen siinä, että tunnen itseni tyhmäksi, kun en osaa kommunikoida ranskaksi (tai flaamiksi) kaupassa ja kun esim. myyjä puhuu englantia minulle, joudun kysymään pahimmillaan useaan otteeseen, että mitä. Ranskankielisen englanti on aika veikeän kuuloista. Kirjoitettu kieli, flaami tai ranska, aukeaa helpommin, mutta auta armias tuota puheenymmärtämistä saati tuottamista, kun niissä akuuteissa tilanteissa ei ole googlekääntäjää tai sanakirjaa (tai ranskankielentaitoista miestä) apuna.

Perisuomalaista lie sekin, että kun ranskan kurssilla kysyttiin ammattia, kerroin, että "Je suis femme au foyer", kun muut osallistujat kertoivat olevansa mm. economiste, professeur, psychologue jne. Ja tarkennettuina "femme au foyer ici". Olen irtisanoutunut, en ole enää johtaja. Mikä minä olen? Kirjastoihminen?

Mies lähtee töihin aikaisin aamulla ja vastaavasti tulee takaisin suhteellisen myöhään illalla. Eli he is being busy and very important, kun minä yritän pitää pakan koossa (lue ryhmän ruokittua, koirat kusetettuna ja talon siivottuna). Meillä ei edelleenkään ole autoa eli ruokaostokset hoituvat pyörällä. Haen tytön tai pojan koululta treeneistä tramilla ja metrolla eli kaikenlaiseen matkustamiseen menee tuhottomasti aikaa. Ei sillä, etteikö minulla sitä olisi. Kaikenlainen marmatus (vaatteet lattialla, sänky petaamatta, onko läksyt tehty jne.) on edelleen minun tehtävänäni. Eli jos leikittäisiin hyvää ja pahaa poliisia, tiedän kumpi rooli lankeaa (vanhempana) minulle. Elämä on melko reilua, mutta en taida olla ainoa vastaavassa roolissa.

Taidan olla melkein oppikirjaesimerkki nk. kulttuurishokista, vaikka kuvittelin olevani moisen yläpuolella (niinhän me kaikki). Tässä vaiheessa minua nyppii lähes kaikki (vieras) täällä ja minulla on varsin tyhjä ja alakuloinen olo. Tuntuu siltä, että Suomessa olisi paremmin. (Musta) huumori auttaa ja onhan täällä paljon positiivistakin. Ainakin meillä kotona keskustellaan tätä nykyä enemmän koko perheen kesken ja olemme lähes joka päivä ainakin kerran yhteisellä aterialla. Perustimme yhteisen kiroilupurkin, johon jokaisen ärräpäitä päräyttäneen pitää maksaa 1€/sana. Kiroilemattomat jakavat potin aina kuun lopussa. Elokuussa nuorempi tyttö sai koko potin, syyskuussa kaksi nuorinta jakoivat saaliin. Tässä kuussa minä en ole osingoilla.  

Juniori oppii uusia sanoja huimaa vauhtia ja hänen puheensa vilisee englannikielisiä termejä. Hänen luokallaan alkoi lukuvuoden ensimmäinen uintijakso. Ensimmäisellä uintikerralla oli kuulemma tylsää, kun niin pienestä tuli "time out", mutta jospa tuo nuorukainen seuraavalla kerralla osaa allaskäytöksen aakkoset. Itse olen pulikoinut ystävän kanssa ison urheilukeskuksen  altaassa parina aamuna. Suom. huom. paikallisissa uimahalleissa ei missään tapauksessa saa riisua suihkussa eli uimapuku pitää pitää päällä koko ajan ja uimalakki on kaikilla pakollinen altaassa.

Tällä viikolla alkaneella ranskankurssilla sijoittivat minut toisella tunnilla edistyneempien ryhmään, mikä pakottanee minut opiskelemaan muinakin kuin kurssipäivinä. Opiskelutahti on kova, ryhmä pieni ja kukaan saa voi olla tuppisuuna tai puhua englantia. Ryhmä on erittäin kansainvälinen, mutta jos englantia voi puhua ja tulla ymmärretyksi monella tavalla, ranskaa voi puhua vain yhdellä tavalla oikein. Tämä kurssi on minulle aivan oikein.

Suom. huom. la boucherie ei ole se paikka, josta ostetaan baguettes, se on la boulangerie.