Olen viime aikoina pohtinut merkityksiä. Sanoilla ja asioilla on eri merkityksiä ja jonkun asian merkitys tai merkityksellisyys riippuu sinusta eli taustastasi, kansallisuudesta, sukupuolesta kiinnostuksesta jne. Kun käsitykset eri asioista voivat vaihdella pelkästään perheen sisällä, kommunikoinnissa eri kulttuurista tulevan kanssa ja eri kielellä, merkityksistä voidaan saada ties minkälaisia mielenkiintoisia kombinaatioita ja myös väärinkäsityksiä.

Toisen tytön ystävä koulusta oli todennut hänelle, että sauna on hänen mielestään ”disgusting”. Tulkitsisin asian niin, että todennäköisesti amerikkalaistaustaiselle tytölle (lähes) alastomana hikoilu kuumassa huoneessa muiden kanssa ei tunnu houkuttelevalta, kun taas meille suomalaisille sauna on lähes pyhä paikka, jossa puhdistaudutaan. Minulle henkilökohtaisesti se on paikka, jossa hikoillaan kuonat ulos ja keskustellaan vähintään viikon asiat halki. Olen hyvin kiitollinen sille amerikkalaiselle, joka sai aikanaan päähänsä rakennuttaa tämän belgialaisen talon kellariin suomalaistyyppisen saunan. Viemäröintiä tämän talon saunassa ei ole ja ilmanvaihto on vähän sinnepäin, mutta illuusio on riittävä tyydyttämään tarpeen.

Aloin tammikuulla opiskelemaan avoimen yliopiston luentokursseja verkon kautta. Opiskelulla saa aamupäivät kulumaan sujuvasti ja illuusio jonkun merkityksellisen asian tekemisestä on olemassa. Tosin se ei ole aivan riittävä verrattuna tilanteeseen, jossa tekisin ihan oikeita töitä ja olisin tekemisissä ihmisten kanssa. Muuttamalla tänne minä ikäänkuin katosin kaikista kirjoista ja kansista tai rekistereistä ja veromaksajista. Joinakin päivinä voisin antaa melkein mitä tahansa siitä, että saisin tehdä aikuisten oikeasti töitä tämän kotoilun sijaan. Kiittämätöntä, eikö totta?

Olen n. 20 vuotta sitten suorittanut hallintotieteen perusopinnot, mutta jos aion hakea jatkoon, ko. opinnot ovat liian vanhoja ja niiden merkityksellisyys silloin ei ollut niin korkea, että niistä olisi jäänyt minulle pysyvää muistijälkeä. Työtaustaani vasten peilaten opiskeltavat asiat esimerkiksi julkisoikeudessa ovat hyvinkin merkityksellisiä - minulla on varsin vahva käsitys niin päätöksenteko- kuin muutoksenhakuprosessista kunnallishallinnossa. Ehkä jälkimmäisestä jopa erityisesti.

Eräs ensimmäisiä opiskeltavia asioita yliopisto-opinnoissa tai tieteellisen ajattelutavassa on käsitteen määrittely. Kun sinulla on yhteisesti määritellyt käsitteet, eli asialla on yhteisesti ymmärretty merkitys, puhutte samasta asiasta. Tutkimusprosessissa yleensä käsitteen määrittelyn jälkeen määritellään tutkimusongelma, johon tutkimuksessa etsitään ratkaisua jonkinlaisen menetelmän ja/tai mittariston avulla. Tuloksista tehdään johtopäätökset ja saadaan kenties uutta tietoa.

Normielämässä pelkät yhteiset käsitteet eivät riitä, sillä kommunikoinnissa käytetään muutakin kuin sanoja ja asioita voi ilmaista hyvin monella tavalla. Puhumattakaan siitä, että ongelmanratkaisu onnistuisi tieteellisen suoraviivaisesti (tai että sitä tutkimustietoa oikeasti käytettäisiin mutun sijaan). Minä olen sellainen ”no nonsense” tyyppi. Jos työelämässä jossakin oli haaste tai ongelma, ensimmäinen kysymykseni ei (valitettavasti) ollut ”mitä sinulle kuuluu?”, vaan ehkä ennemminkin, ”mitä vaihtoehtoja meillä on” tai ”mitä olit ajatellut (tehdä asialle)”. Samaan törmään (koti)kommunikoinnissakin, jossa minut kyseenalaistetaan lähes päivittäin. Joskus tuntuu siltä, että en teinin näkökulmasta katsottuna tiedä mistään mitään tai ainakin likaiset vaatteet jäävät lojumaan (on rakkauden osoitus helpottaa kotiäidin/palvelijan taakkaa). Olennaista silti lie, että kommunikoimme edes jollain tasolla ja että sille on nyt ainakin periaatteessa aikaa.

Opettelen edelleen joka kerta, kun menen esimerkiksi lasten koululle, hidastamaan tahtiani, jotta en menisi heti suoraan asiaan ja yritän muistaan niin kirjastossa kuin koulun tapaamisissa kysyä ensin ”How are you?” jne. On myönnettävä, että paikallinen kohteliaisuus, tervehtiminen ja ystävällisyys lämmittää mieltä ja tekee paikan inhimillisemmäksi. Koen häpeää suomalaisesta tylyydestäni.

Suomalainen kursailevuus sai meidät odottamaan kyselemättä kiltisti tunnin ylimääräistä jonkinlaisen terveysaseman odotushuoneessa (lue: työmaakontti sairaalan pihalla). Juniori onnistui koulussa ryntäämään recess -timelta koulua kohti niin, että liukastui ja mursi kyynerpäänsä. Me marssimme kiltisti em. konttiin ja odotimme, kunnes siellä vastaanottava lääkäri totesi, että tällaiset tapaukset kuuluvat Emergencyyn (missä puolestaan menikin sitten loppupäivä). Kyseinen kontti toimii siis vastaanottona nuhakuumeissa ja sen sellaisissa ja on ilmeisen tehokas siinä.

Yliopistollinen keskussairaala itsessään on valtava ja sokkeloinen rakennus eri osastoineen ja byrokratioineen, mutta itse hoito siellä tuntui varsin asiantuntevalta. Pääsimme ulos kipsatun käden ja kipulääkkeen kera. Saimme suoraan ajan ortopedille seuraavalle viikolle ja onneksi kävi sen verran hyvä tuuri, että kyynerpää ei tarvitse leikkausta eli todennäköisesti se paranee kolmessa viikossa. Ennen nk. onnellista loppua oli turpoava käsi, paljon epävarmuutta ja suurta huolta mm. tapaturman merkityksestä, yritystä kommunikoida vieraalla kielellä (yksikään sairaanhoitajista ei puhunut englantia) ja tuskainen lapsi. Voin vain kuvitella, miltä sellaisesta ihmisestä tuntuisi, jolla ei ole mitään yhteistä kommunikointikieltä saati yhteisiä merkityksiä erilaisen kulttuuritaustan vuoksi.

Juniori pystyi kertomaan onnettomuudesta lääkäreille englanniksi ja hän ymmärsi myös, että lääkäri kielsi liikunnan ja jalkapallon häneltä kuudeksi viikoksi. Viime aikoina on käsitelty kotosalla sanan bum -merkitystä mm. siinä mielessä, että haisevatko hänen hanskansa dog`s bumille, kuten koulussa oli kaveriporukassa yhdessä hihitelty. Ostin uudet hanskat.

Maslowin tarvehierarkian mukaan, kun nk. alemman tason tarpeet on tyydytetty, ihminen tarvitsee mm. arvonantoa ja sen jälkeen tulevat itsensä toteuttamisen tarpeet. Onpa noita tarveteorioita toki muitakin. Keskeistä silti lie se, että ihmisellä on tarve kokea itsensä merkitykselliseksi niin itsensä kuin muiden silmissä. Molemmille asioille pystyy asenteellaan tekemään itsekin ihmeitä, mutta kyllä ympäröivällä yhteisöllä ja esimerkiksi kohteliaisuudella ja huomaavaisuudella on merkitystä. Ihmisellä on tarve saada omat kyvyt täyteen käyttöön, toteuttaa itseään, mikä tuo taas buustia itsearvostukseen. Trying to make the most of it with what I have.