Joku asiaan vihkiytynyt huomannee, että askartelen tällä hetkellä julkisen talousjohtamisen parissa, mikä perushumanistille tarkoittaa liikkumista hyvinkin epämukavuusalueella. Sivumennen sanoen agendalla on myös yritysjuridiikka ja salaisena haaveena kansainvälinen politiikka, joka saattaa tosin jäädä aikomisen asteelle. Laskentatoimen perusteet -tentin läpäisin 3 arvoisesti. Eipä olisi rva Hongosta uskonut ensinäkemältä.

Koomista tässä on se, että lapsena olin vakaasti kertonut äidilleni hänen työpaikallaan, että ainakaan samanlaisiin töihin en ikinä ryhtyisi. Paperikasat, mapit ja laskukone kunnanviraston työhuoneessa näyttivät pienestä tytöstä harvinaisen tylsiltä työvälineiltä puhumattakaan siitä, että ne veivät äidiltä tuhottomasti aikaa ja huomiota. Tänä päivänä taloushallinnon asiat näyttäytyvät minulle olennaisina osina julkishallinnon osaamista. Mikäli siis vielä joskus työskentelen sen parissa. Jos en, haluan osata paremmin sen minkä oletin osaavani. 

Tuloksellisuudessa viitataan usein (julkis)taloudessa tuottavuuteen, taloudellisuuteen, vaikuttavuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Jos siirrytään oikeasti esimerkiksi tuloksellisuuteen perustuvaan budjetointiin, mietitään mm. sitä, mitä kyseisen yksilön on tarkoitus tuottaa, mikä on tuote. Ennen kaikkea pitäisi olla kirkkaana mielessä, mitä ko. tuotteen tuottamisella tavoitellaan, mikä on strateginen tavoite sen takana. Jos ajatellaan vaikka koulua, tuotteeksi voi määritellä oppilaiden opetuksen, mutta tavoite sen takana on, että oppilaat pystyvät kirjoittamaan, lukemaan jne. Varsinaisena tavoittena koko rulianssin ja yhteiskunnan satauksen takana on luonnollisesti se, että lapsista kasvaisi kelpo kansalaisia, mihin tarvitaan toki muutakin kuin laadukasta ja kustannustehokasta opetusta. Ajatustapa vaatisi lisäpanostusta budjetointiin ja ehkä laajempaa ajattelua eli esimerkiksi sitä, miten tuote voitaisiin tuottaa toisin. Nykyolosuhteissa se tarkoittaisi myös siirtymistä poispäin inkrementaalisesta budjetoinnista so. laitetaan se, mitä viime vuonna oli ja toiveikkaasti hiukan lisää, koska talousjohtaja kuitenkin napsaisee sen pois. Tähän todennäköisesti kuntien väki toteaa, että muuhun ei pysty, koska varat ovat niin niukat ja valtio on kiristänyt otettaan, mikä vaatisikin koko systeemin katsomista uudestaan. Mitä tavoitellaan, mitä halutaan ja miten ja kenen kuuluu järjestää ja mitä. Tänä päivänä esimerkiksi edellä mainittua opetusta pidetään niin itsestään selvänä, että sitä halutaan jopa edelleen laajentaa haluttomille huolimatta kustannuksista tai siitä, mikä oikeasti on tavoitteena koko järjestelmän takana. (Kannattaisiko vaikuttaa vaikka siihen haluttomuuten puuttumalla ajoissa?)

Kaikki ei ole taloutta, mutta jos tätä analogiaa soveltaa esimerkiksi tähän meidän perheen mamuiluun, niin mikä on se, mitä tällä kaikella tavoitellaan? Asetin itselleni muutaman uudenvuoden lupauksen, joista suurimman osan olin onnistunut rikkomaan jo ennen nk. Blue Mondayta (syytän salmiakkia ja Fazerin sinistä). Lupasin myös, että mietin itselleni ja meille strategian. Tarkoitan tällä sitä, mihin asetelmaan pyrimme esimerkiksi viiden vuoden päästä tai siinä vaiheessa, kun palaamme Suomeen. Jos ihmisellä ei ole mitään tavoitteita tai tulevaisuudenkuvaa, hän todennäköisesti päätyy jonnekin muualle. Elämä vie. Jos katsoo esimerkiksi miestäni tai minua, tavoitteet ovat toteutuneen jopa pelottavan hyvin, vaikkakin toisella tavalla, kuin niiden kuvitteli toteutuvan. Halusin siistin siviilityön ja olen ollut valmistumiseni jälkeen 18 vuotta katkeamatta julkisessa virassa. Halusin treenata ja juosta maratonin, juoksin ensimmäisen mamu -vuoden aikana kaksi. Mikä tahansa on mahdollista, jos vain oikeasti haluaa, purkaa tavoitteen sopiviin osiin ja pyrkii johdonmukaisesti ja luovuttamatta niitä kohti.

Kuvittelin näkeväni lapseni tänä vuonna vanhojen tansseissa, mutta se unelma ei valitettavasti toteudu. Täällä ei ole vanhojen tansseja. Tosin High Schoolissa on käsittääkseni Prom, mutta siitä minä en tiedä mitään eikä siellä käsittääkseni järjestetä yleisöperformanssia. Samaisen esikoisen kuvittelin näkeväni valkoisessa lakissa, mutta eipä se haittaa vaikka lakki olisikin musta ja asuun kuuluisi myös viitta (enkä viittaa tällä Harry Potteriin). Joistakin asioista tai skeemoista täytyy vaan osata luopua ja hyväksyä, että ne eivät toteudu tai että ne toteutuvat toisenlaisina.

45:na sitä väkisinkin tiedostaa, että aikaa on rajallisesti jäljellä. Todennäköisesti katson jälkeenpäin näitä mamu -vuosia kaihoisasti taaksepäin ja arvostan sitä, että minun oli mahdollista pysähtyä ja opiskella kokopäivätoimisesti. Todennäköisesti muistan myös, kuinka ihanaa oli vaikka sairastaa ilman, että tarvitsi stressata tekemättömiä töitä. Tällä hetkellä perheestämme on potenut tämän kertaista tautia 4/6. Kaksi teiniä on edelleen vuodepotilaina kuumeen raivottua kaksi päivää heissä. Olen kiikuttanut molemmille milloin juomista ja milloin syömistä. Huolenpito, jota ilman perheen koululaiset ovat tähän ikään saakka olleet sairastaessaan. Äiti on ollut aina ennen töissä.